Poikakaveri oli maanantaina lätkätreeneissä ja illalla odottelin kuulumisia, mutta mitään ei kuulunut. Viesteihin ei tullut vastauksia eikä puhelimeen vastattu. Ennen puoltayötä tuli viestiä, että oli mennyt pää edellä laitaan muutamaa minuuttia ennen treenien loppua, 25 minuuttia jäällä odotellut ambulanssia ja kyydillä keskussairaalaan odottamaan röntgeniä. Yön ajan odotettiin kuviin pääsyä, sitten kuvien tuloksia ja lopulta unta ja lääkärin aamukierrosta. Röntgenistä selvisi kahden rintanikaman ja neljän kylkiluun murtumat. Nyt on parin viikon verran toivuttu ja vielä on nelisen viikkoa ensimmäiseen kontrollikäyntiin. Paraneminen on lähtenyt ihan kivasti käyntiin, mutta pääkopalle makoileminen ja vain kotona hengailu ottaa urheilevalle ihmiselle kaikista kovimmille.
Ja etteivät surulliset sattumat vaan loppuisi tähän, meidän pitkäaikainen karvakaverimme Mini lähti joulukuun ensimmäinen päivä koirien taivaaseen. Jo alkusyksyllä todettu kasvain oli todennäköisesti levinnyt ja alkanut liiaksi rasittaa pientä ja jo kunnioitettavaan 11 vuoden ikään saapunutta koiraa. Vauhtia oli vanhuksella riittänyt melkein viimeisiin päiviin asti, kasvain oli onneksi edennyt hyvin rauhallisesti, sillä pahin ennuste syyskuussa oli alle kuukausi elinaikaa. Viimeisinä päivinä alkoi pyörtyily, väsyminen ja yskiminen, joten kotona todettiin, että olisi aika päästää irti. Kauniisti ja rauhassa oli nukahtanut äidin syliin ja nyt terrierin on parempi riehua ilman kipuja ja vaivoja koirien taivaassa!
P.S. Seuratkaa blogin lisäksi Instagramissa veeramt_96 ja Snapchatissa veera_vekkuli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti