Ero

Erosta on hetki aikaa mutta pää on täynnä kysymyksi. Miten joku voi repiä sydäntä niin tuskallisesti ja kovaa? Miten joku voi saada olon niin kauheaksi? Miten joku on voinut olla niin tärkeä, ettei sitä ole edes huomannut? Ja miten se kaikki voi nyt olla poissa?!

Seurustelin poikaystäväni kanssa reilut puolitoista vuotta, puolitoista mielettömän hienoa ja tapahtumarikasta vuotta. Niiden aikana kaksi nuorta ihmistä oppi niin paljon, itsestään, toisesta ja ennen kaikkea elämästä. Oli niin hienoja hetkiä ja oli riitoja, mutta tähän asti riidat aina väistyivät taas rakkauden valtavan voiman tieltä. Mutta ei enää. Sydän on särkynyt ja mieli on maassa. Kenelle nyt puhua? Kenen kanssa jakaa KAIKKI? Onko tämä nyt todellakin tässä?

Mitä tästä kaikesta jäi käteen? Iso ikävä. Ja oppia elämästä, itsestä ja yhdessä olemisesta. Ehkä joskus saan näyttää jollekin, mitä olen oikeasti oppinut. Aika tosiaan parantaa haavat ja kun koulut elokuussa alkaa, on kaikki toivo puolellamme, että exä voi olla hyväkin kaveri.

Ikävä on edelleen, mutta se on muuttunut. Itkut on itketty ja sydän kovetettu, mutta kyllä kai sen joskus joku vielä sulattaa? Mielenterveyden pelastus tässä hetkessä on ehdottomasti ollut lasten uimakoulut! Siellä lapset ovat tärkeintä, ilo ja hymy tarttuu, onnistumisista iloitaan ja vastuu pitää ajatukset kurissa. Iltaisin joko työt tai harrastukset täyttävät vapaan ajan, eikä ole aikaa murehtia. Kaikesta tästä saisi olla kiitollinen muulloinkin, mutta nyt se on vaan pirun hienoa olla kiireinen ja elämä täynnä tekemistä ja muita ihmisiä.