Moi! Töissä ja harkoissa tuli eilen puhetta lajivalinnoista ja niiden pitkäaikaisista vaikutuksista. Pointteja oli kaksi: A) yksilöurheilija on yksinäiseen puurtamiseen tottunut kun taas joukkueurheilija vaatii treenatessa väkeä ympärilleen ja B) kestävyysurheilija useimmiten valitsee kestävyyspainotteisen lajin pääharrastuksekseen myös myöhemmin "varsinaisen urheilu-uran" jälkeen. Molempiin on melko selkeät selitykset, vaikka toki poikkeuksiakin löytyy!
Jos mietitään ensin yksilöurheilija vs. joukkueurheilija.
Yksilöurheilija on tottunut treenaamaan yksin ja vähän silloin kun sopii ja järjestettyihin harjoituksiin voi myöhemminkin olla vaikea sopeutua aikataulujen takia. Yksilölajin valinnut usein myös tykkää urheilla ja treenata yksin saaden kaiken huomion esimerkiksi valmennuksessa. Yksilöurheilija on myös valmis ottamaan täyden vastuun menestyksestä. Ei voi syyttää ketään muuta, jos ei hyppää pituutta tarpeeksi pitkälle tai juoksu tarpeeksi lujaa.
Joukkuelajeissa on usein jokin taktiikka, jota pyritään käyttämään, yksilöurheilussa tämä on harvinaisempaa vaikkakin esimerkiksi kestävyysjuoksussa voidaan taktikoida miten kovaa lähdetään, kuinka hyvä on loppukirissä, millaisia juoksijoita muut ovat,... Mutta varsinkaan matalammalla tasolla tästä ei ole vastaavaa hyötyä kuin joukkuelajeissa.
Ovatko yksilöurheilijat sitten kovempia treenaajia kun eivät kerran voi syyttää muita huonosta menestyksestä ja jaksavat lähteä treenaamaan ilman muiden painostusta? Väitän, että tätä ei voi yleistää! Moni joukkueurheilija sanoo, että yksin on vaikea lähteä treenaamaan, muiden tuki, kannustus ja paineet auttavat tsemppaamaan ja tekemään parhaansa. Mutta jos oikeasti haluaa menestyä ja kehittyä niin uskon, että lajista riippumatta mennään vapaa-ajalla treenaamaan ja harjoittelemaan. Meilläpäin ainakin nuoria jalkapalloilijoita näkee potkimassa palloa kavereineen vapaa-ajalla, liian harvoin liikkumisen, hyvinvoinnin ja aktiivisuuden kannalta, mutta joskus kuitenkin. Yksilöurheilijalle taas harjoituspäiväkirja on riittävän suuri motivaattori ja tsemppari, joka pistää treenaamaan. Jos harjoituspäiväkirjassa lukee tänään treeni niin se treeni tänään tehdään! Toki meillä yksin urheilevillekin tulee välillä päiviä, kun olisi kiva tehdä juttuja yhdessä jonkun kanssa, mutta onneksi usein löytyy joku kilpasisko treenikaveriksi.
Toinen väite karrikoiden oli "kestävyysurheilija on aina kestävyysurheilija".
Väite perustuu enimmäkseen omiin kokemuksiini. Lajitaustaani kuuluvat jalkapallo, tanssi, ratsastus, hiihto, lumilautailu, juoksu ja pyöräily. "Parhaina juoksuvuosinani" juoksua tuli paljon ja lenkkien kestot olivat noin 45-90 minuuttia eli ihan kestävyysurheilua jo. Oheistreeneinä oli paljon kestävyysjuttuja kuten pyöräilyä ja hiihtoa sekä tottakai myös jonkin verran nopeus- ja voimatreeniä. Kun juoksu alkoi tuottaa ongelmia, oheistreenit pysyivät eli edelleen tuli kestävyysliikuntaa, mutta ei niin lajinomaiset oheisharjoitukset jäivät vähemmälle. Miksi niitä olisi tehnyt, olinhan kestävyysjuoksija enkä pikajuoksija tai punttimimmi?! Nyt jalkapallo ja juoksu palailevat takaisin harjoituskalenteriin ja sen myötä varmasti myös vähemmälle jääneet oheiset.
Kestävyysurheilijan yleiskunto on usein melkoisen vahva. Tästä syystä ei kuulosta niin mahdottomalta polkea töihin, tehdä lenkkejä monena päivänä viikossa ja käydä lisäksi aktiivisessa työssä. Nopeusurheilijatkin ovat toki kovakuntoisia, mutta heillä on enemmän nopeita lihassoluja, jotka myös väsyvät urheillessa nopeammin kuin hitaat lihassolut, joita rauhallinen kestävyystreeni lisää. Juuri tästä biologisesta syystä nopeuslajien harrastaja ei välttämättä viihdy myöhemminkään kestävyyslajien parissa ja kestävyysurheilija ei viihdy nopeus- ja pikalajien parissa.
Itse koen kaikesta lajitaustastani huolimatta olevani kestävyysjuoksija, yksilö- ja kestävyysurheilija siis. Olen kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, että kannattaa rikkoa vähän omia rajojaan! Vaikka olisi tottunut treenaamaan yksin niin mikset joskus kokeilisi jotakin joukkuelajia? Tai kuntosalin sijaan ryhmäliikuntaa vaikka bodypumpin muodossa? Ja toisinpäin myös! Jumppa-Pirkko voisi joskus kokeilla vaikkapa salille tai pyöräilemään menoa ihan itsekseen. Tai jos löytyy joku treenikaveriksi niin sehän nyt on loistava kompromissi ja hyvää vaihtelua ihan kaikille!
Mitä mieltä muut täällä ovat? Oletteko yksilö- vai joukkueurheilijoita? Entä kumpi on mieluisempi: nopeus- vai kestävyyslajit?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti